Terassi- ja parvekematot
Parvekkeita ja terasseja kunnostetaan kohti uutta sesonkia heti ensimmäisten kevään merkkien ilmaantuessa. Innokkaimmat juhlistavat kauden alkua heti auringonsäteitten lämmittäessä lasin läpi.
Parvekkeen sisustaminen alkaa usein matosta. Matto tuot tilaan pehmeyttä ja tuntuu samalla mukavalta myös jalan alla. Ulkotiloihin soveltuvia mattoja löytyy laaja valikoima niin värien kuin kokojen suhteen. Parvekkeelle voi valita joko ns. kokolattiamaton, joka peittää koko parvekkeen lattian tai kalusteryhmän alle pienemmän maton. Kalusteryhmän alle sijoitettu matto tekee tilasta huonemaisen.
Valikoimamme matot terassille ja parvekkeelle ovat helppohoitoisia ja vesipestäviä. Tahroja voi pyyhkiä paikallisesti ja imurointi on helppoa. Useimmat ulkotiloihin soveltuvat matot sopivat myös sisätiloihin. Voit valita esimerkiksi samasta matosta eri värin sisälle ja ulos. Näin saat yhdistettyä sisä- ja ulkotilat kauniiksi kokonaisuudeksi. Matto luo sisustukselle kauniit raamit, jonka ympärille on kiva suunnitella parvekkeen ja terassin muu sisustus. Kauniisti sisustetut ulkotilat houkuttelevat kutsumaan ystäviä juhlavasti katetun pöydän ääreen tai viettämään viipyileviä kesäpäiviä hyvän kirjan parissa.
Tuotekategoriat
Värin mukaan
Koon mukaan
Näytetään tulokset 1–50 / 51Sorted by latest
-


Aura helppohoitoinen matto hiekka
35.00€ – 209.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Aura helppohoitoinen matto harmaa
35.00€ – 209.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Karuselli helppohoitoinen matto
45.00€ – 149.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Kelo mittatilausmatto vaaleanharmaa
2.49€ – 79.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Kelo helppohoitoinen matto vaaleanharmaa
182.00€ – 711.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Brighton mittatilausmatto valkoinen
2.49€ – 49.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Brighton mittatilausmatto turkoosi
2.49€ – 49.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Brighton mittatilausmatto harmaa
2.49€ – 49.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Kaisla helppohoitoinen matto pellava
2.49€ – 209.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
- 50%

Nonparelli helppohoitoinen matto
24.50€ – 119.50€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Kelo helppohoitoinen matto pellava
182.00€ – 711.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Nature helppohoitoinen matto vaaleanharmaa
182.00€ – 711.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Nature helppohoitoinen matto beige
182.00€ – 711.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Nature helppohoitoinen matto tummanharmaa
182.00€ – 711.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Kaisla helppohoitoinen matto vaaleanruskea
2.49€ – 209.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Kaarna mittatilausmatto luonnonvalkoinen
2.49€ – 34.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Kaarna mittatilausmatto pellava
2.49€ – 34.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Nature helppohoitoinen matto ruskea
182.00€ – 711.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Ruska helppohoitoinen matto
45.00€ – 99.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Nature mittatilausmatto musta
2.49€ – 79.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Nature mittatilausmatto ruskea
2.49€ – 79.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Nature mittatilausmatto tummanharmaa
2.49€ – 79.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Nature mittatilausmatto vaaleanharmaa
2.49€ – 79.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Nature mittatilausmatto beige
2.49€ – 79.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Nature mittatilausmatto luonnonvalkoinen
2.49€ – 79.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Terassimatto tummanharmaa
2.49€ – 59.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Terassimatto vaaleanharmaa
2.49€ – 59.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Louhi helppohoitoinen matto vaaleanharmaa
55.00€ – 249.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Louhi helppohoitoinen matto pellava
75.00€ – 249.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Kelo mittatilausmatto pellava
2.49€ – 79.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Kaarna helppohoitoinen matto luonnonvalkoinen
39.00€ – 269.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Kaarna helppohoitoinen matto pellava
39.00€ – 269.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Pilke matto sisälle ja ulos beige
69.00€ – 199.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Pilke matto sisälle ja ulos hopea
69.00€ – 199.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Pilke matto sisälle ja ulos pellava
69.00€ – 199.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
- 50%

Riika matto harmaa-värikäs
169.00€Alkuperäinen hinta oli: 169.00€.84.50€Nykyinen hinta on: 84.50€. Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
- 50%

Luoto matto – sisälle/ulos – harmaa
199.00€Alkuperäinen hinta oli: 199.00€.99.50€Nykyinen hinta on: 99.50€. Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
- 30%

Valencia matto omalla pituudella – luonnonvalkoinen
2.49€ – 20.30€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
- 30%

Valencia helppohoitoinen matto – luonnonvalkoinen
31.50€ – 143.50€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
- 30%

Valencia omalla pituudella – luonnonvalkoinen-harmaa
2.49€ – 20.30€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
- 30%

Valencia matto – luonnonvalkoinen-harmaa
31.50€ – 143.50€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -
- 30%

Valencia helppohoitoinen matto – harmaa
31.50€ – 143.50€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Terassimatto ruskea
2.49€ – 24.90€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Terassimatto vihreä
2.49€ – 24.90€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Terassimatto beige
2.49€ – 24.90€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Terassimatto musta
2.49€ – 59.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Terassimatto harmaa
2.49€ – 59.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Louhi matto – sisälle/ulos – luonnonvalkoinen
75.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Louhi mittatilausmatto vaaleanharmaa
2.49€ – 52.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -


Louhi mittatilausmatto pellava
2.49€ – 52.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla.

