Värillä on mielestäni väliä!

Sisustajana inspiroidun väreistä! Omien kotien sisustus on aina rakentunut vahvasti värien ympärille. Tykkään vaihdella värejä usein esimerkiksi tekstiilejä vaihtamalla. Silmäni kyllästyy helposti, joten testaan nykyään uudet tekstiilisisustushankinnat useammassa tilassa, joten tiedän, että voin tarvittaessa vaihdella tekstiilien paikkaa ja saada sitä kautta uutta ilmettä kotiini.

Ensimmäinen oma vuokra-asunto olikin ajanhengessä itämaishenkinen ja rohkea oranssinpunainen valtasi lähes koko asunnon. Oranssipunainen olikin sisustuksen lemppariväri usean vuoden ajan ja on kulkenut mukana useammassa asunnossa.

Seuraava värikausi olikin sitten sininen, jonka parina oli ruskeaa. Muutin uuteen vuokra-asuntoon, jossa eteisessä oli sininen tehosteseinä. Siitä inspiroituneena puolisoni kanssa tapetoimme vuokranantajan luvalla kaikki muutkin huoneet sinisiksi! 💙 Homma lähti siis lapasesta! Sitä mitä ei voi peittää, sitähän pitää korostaa 😂 Sinistä riitti siis seinien lisäksi tekstiileissä verhoja ja kylpypyyhkeitä myöten. Sinisen väriparina oli silloin trendikäs ruskea.

Nykyistä kotiani en ole enää sisustanut yhtä väriuskollisesti yhden väriteeman ympärille. Ruskea ja sininen olivat pitkään sisustuksen inhokki värejä siniruskean värikauden jälkeen, mutta ovat nyt alkaneet näyttää jälleen ihanan raikkailta ja sinistä olenkin lisännyt pieninä yksityiskohtina sisustukseen. Lempparivärejäni sisustuksessa ovat tällä hetkellä muunmuassa vihreänsävyt, sininen, keltainen/okra ja terra. Pidän siitä että sisustus on neutraali ja esimerkiksi värikäs matto tuo tilaan ilmettä.

Siis värillä on mielestäni väliä! 💛💜💚🧡🤎 Alla suosikkini meidän valikoimasta.

terkuin, Salla ihankotona.fi

Jätä kommentti

Paytrailin tarjoamat maksutavat
Klarna. Kokeile ennen kuin maksat.
Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0.00