Vihersisustus ja kev√§tūü™ī

Se alkaa samoihin aikoihin silmien siristelyn kanssa. Pitkän talven jälkeen ensimmäiset aurinkoiset päivät herättävät vihersisustajien innostuksen jälleen kevääseen. On aika tehdä kodin kevättöitä. Vihersisustus onkin kuin sisustuksen uusi suosikkiväri, tyylikäs ja trendikäs tapa saada kotiin väriä. Vihersisustus ei siis olekaan pelkästään kasvien hoitoa, se on myös tapa puhaltaa tilaan raikkautta, kodikkuutta ja iloa.

Mitä niihin kevättöihin sitten kuuluu?

Talven jäljiltä kasvit voivat näyttää nuutuneilta ja väsyneiltä. Pimeys on tehnyt tehtävänsä ja vehreys voi olla tipotiessään. Karsi huonot ja kuihtuneet lehdet pois, jolloin kasvi näyttää heti virkeämmältä. Jos kasvi on päässyt kasvamaan liian isoksi, karsi sitä ja ota pistokkaita. Vaihda tarvittaessa uusi kasvualusta ja isompi ruukku. Pistokkaat ovat myös kiva lahjaidea vaikka ystävälle, etenkin sisustajalle, jolle vihersisustus on verissä. Juurruta pistokas tarvittaessa ja laita se kauniiseen ruukkuun. Hoida pientä taimea hellästi ja anna vettä ja valoa sopivasti.

Vihersisustus vaatii hyvinvoivat kasvit

Viherkasveista löytyy valtava määrä erilaisia lehdenmuotoja ja värejä. Sekoittele niitä keskenään ja saat runsaan ja mielenkiintoisen näköisiä yhdistelmiä. Huomioi kuitenkin lajikohtaiset kasvuolosuhteet. Esimerkiksi valontarve vaihtelee paljon. Kirjavalehtiset kasvit tarvitsevat valoa yleensä enemmän kuin kokonaan vihreälehtiset. Valitse siis valoisalle ja aurinkoiselle puolelle kasveja, jotka nauttivat valokylvyistä. Vältä kuitenkin liian paahteisia ikkunoita. Lisääntynyt valo keväällä on monen kasvin pelastus pitkän ja pimeän kauden jälkeen. Jos sinulle on ikkunapinta kortilla, voit kerrostaa kasveja laittamalla osan kasveista ikkunan lähelle seinähyllylle tai roikkumaan amppeleihin.

Myös vedentarve vaihtelee kasvien välillä paljon. Lehtien koko ja paksuus antavat jonkinlaisen vihjeen kasvin vedentarpeesta. Iso- ja ohutlehtiset kasvit tarvitsevat vettä enemmän kuin pieni- ja paksulehtiset. Aurinkoisessa paikassa kasvi tarvitsee myös enemmän vettä. Kasvukaudella vedentarve on myös yleensä suurempaa kuin keskitalvella.

Jotta kasvit jaksavat kukoistaa ja mahdollisesti myös kukkia on kasvin saatava myös ravinteita. Yleensä lannoittaminen on tarpeen keväästä syksyyn, koko kasvukauden ajan. Valitse kasvin ja omien mieltymystesi mukaan joko pitkävaikutteinen lannoite tai kasteluveden mukana annettava piristysruiske.

Kevättöihin kuuluu myös kasvien esikasvatus. Innokkaimmat aloittavat jo tammikuussa miettimällä seuraavan kesän kukkaloistoa tai hyötyviljelmiä. Kotioloissa esikasvatus on voi olla hankalaa, kun pitäisi saada mahdollisesti kymmeniä purkkeja hyvään valoon. Tämä on helpointa tietysti taloissa joissa on lattiasta kattoon ulottuvat isot ikkunat. Kasveja voi kerrostaa, jolloin lattiapinta-alaa ei tarvita niin paljon. Yksi keino on hyödyntää hyllyjä, jotka saa ikkunan eteen ja kasveja monelle hyllylle. Tällöin vihersisustus saa tietysti vielä oman erikoisen leimansa.

Viherkasveja ja ruukkukasveja voi hyödyntää myös leikkokukkina. Monen viherkasvin lehdet säilyvät maljakossa, eli jos katkaiset vahingossa lehtiä, voi ne saada lisäaikaa maljakossa. Leikkokukat antavat myös kivasti piristystä sisustukseen. Kevät on myös tulppaanien aikaa, niillä saat nopeasti raikastettua sisustusta kevääseen.

Vihersisustus on osa sisustusta, jolloin myös kasvien ruukkuihin kannattaa kiinnittää huomioita. Saat helposti yhtenäistettyä ruukkujen ilmeen, kun laitat ruukkujen päälle samanlaiset ruukunsuojat. Etenkin isompien kasvien kohdalla erilaiset korit soveltuvat tähän hyvin.

Vihersisustus on kaunis osa sisustusta, kun kasvit ovat hyvinvoivan näköisiä. Vihreä raikkaus on ilo silmälle, mutta parhaimmillaan kasvit myös viimeistelevät sisustuksen ja tuovat oman osansa kodin viihtyvyyteen.

Jätä kommentti

Paytrailin tarjoamat maksutavat
Klarna. Kokeile ennen kuin maksat.
Nimike lisätty ostoskoriin.
0 nimikettä - 0.00